Etusivu  -  Lokikirja Uusin  -  Reitti Log in English

Edellinen  -  Seuraava

 

Alaska: Cook Inlet ja Alaskan niemimaa 20.5. - 18.6.2004

merkinnät:   20.5.  23.5.   29.5.  8.6.  11.6.  18.6.  

20.5.2004 Homer, Alaska, USA
Perjantaina lähteminen näyttää tuovan huonoa säätä - ainakin meille. Taas satoi neljä päivää peräjälkeen. Onneksi kuitenkin lähdimme, sillä päivä viivyttelyä ja olisimme istuneet satamassa odottamassa parempaa säätä. Kun kerran on lähtenyt, ei huono keli niin hirvitä eikä haittaa. Kaksi päivää seisoimme likomärkinä avotilassa, edeten kohti länttä. Pete's Pass, Mc Arthur's Pass ja Nuka Passage - kolme korkeat niemet halkaisevaa kapeaa salmea lyhensivät matkaa hiukan. Sitten sateessa likoaminen sai riittää ja vietimme kaksi päivää ankkurissa, sisällä ropinaa kuunnellen. Hannu korjasi puomipeitteen ja Auli kirjoitti.


Näimme useita isoja tukkeja ajelehtimassa. 
Vaarallista! Täytyy välttää yöllä liikkumista.


Pilvet roikkuvat alhaalla, lämpötila on +7 C. 
Taustalla tukki.

Tiistaina sää selkeni ja purjehdimme Port Chathamiin, suojaiseen lahteen 40 mailia Homerista. Löysimme ensimmäistä kertaa  huotrasimpukoita (razor clam), jotka pakenevat lapion edestä alas maahan. Niitä pidetään erikoisen maukkaina. Hanski piti kuitenkin enemmän tavanomaisista pyöreistä simpukoista. Kuuden metrin vuorovesi enteilee jo täällä Anchoragen huippulukuja, yli kymmentä metriä (huippu toukokuussa: 36.9 jalkaa eli 11 metriä!). Nimestään huolimatta Anchorageen ei todellakaan ole menemistä eikä siellä edes ole pienvenesatamaa. Virtojen voimakkuudet ovat tietenkin yhteydessä vuoroveteen, joten liikkuminen kannattaa ajoittaa oikein. Voimakkaan virran ja oikuttelevan sään vuoksi matala Cook Inlet on yksi pahamaineisia paikkoja.
Sää oli kuitenkin tyyni, ja ensin aurinkoinen, sitten sumuinen, kun moottoroimme pitkin Cook Inletiä kohti 5000 asukkaan Homeria. Homerin satama sijaitsee 6 km pitkän hiekkaniemen päässä. Yli tuhannen veneen satama on kaupungin elinkeinokeskus: Homer elää ammattikalastuksesta ja turismista. Satamamaksu oli epämiellyttävä yllätys: 28 dollaria vuorokausi! Kymppi enemmän kuin tähän mennessä kallein Alaskan satama. Toivottavasti saamme asiat pian hoidettua.


Cook Inletin pyörteitä. Vauhtimme oli 7-8 solmua myötävirrassa.


Homer Spit, 4 mailia pitkä hiekkakannas, on turisti- ja kalastuskeskus.

Kuukauden verran on tuullut idästä, mutta nyt säätyyppi on muuttunut. Kesäisin Tyynenmeren pohjoisosaa hallitseva korkeapaine on paikoillaan, mikä tarkoittaa etelän ja lännen puoleisia tuulia - eli meille vastaisia. No, se oli tiedossa.

23.5.2004 Homer, Alaska
Neljä päivää on mennyt kuin siivillä. Olemme tavanneet kaikki Homerin ystävämme: Philin, Donin, Lillin ja Brucen. Viimeksimainitun tapaaminen oli yllätys, sillä luulimme miehen vielä olevan Cordovassa. Hannu käveli satama-alueella ja näki Brucen auton (josta ei voi erehtyä). Kaikki ovat olleet tosi ystävällisiä ja avuliaita, joten asiat ovat hoituneet vauhdilla ja sen lisäksi meillä on vielä ollut hauskaa ohjelmaa.

Phil tuli ensimmäisenä iltana kalastusvinkkien ja vieheiden kanssa veneelle. Hän työskentelee riista- ja kalantutkimuslaitosta vastaavassa organisaatiossa (Alaska Dep. of Fish and Game) ja tuntee kalat ja kalastuksen. Phil mm. tutkii kalojen elinikää, joka mitataan tasapainoelimen luusta. Vanhin kala joka on jäänyt tutkijoiden haaviin oli 200-vuotias!
Yhtenä aamuna (kello viisi) Don vei Hannun kalaan. Hanski sai elämänsä ensimmäisen, noin 15-kiloisen kuningaslohen sekä hyvänkokoisen ruijanpallaksen (halibut). Aulilla meni jokunen tunti kalaa purkittaessa. Nyt meillä on hyvä varasto mitä parhainta lohta.


Don kutsui Aleuteilla ja Beringin merellä 14 vuotta luotsina toimineen ystävänsä Peten kertomaan meille alueesta. Saimme hyviä vinkkejä ankkurilahdista, virroista, kalastajakylistä, satamista ja kiinnostavista paikoista, joihin lukeutui luolia, kuumia lähteitä, kivettyneitä metsiä, muumioita sekä tietysti hyviä eläinten bongauspaikkoja. Olemme entistä innoissamme Aleuteista.

Lauantaina lähdimme Brucen, Lillin ja koirien kanssa heidän maapalstalleen Homerin lähelle. Paikka on metsätien varrella, joten körötimme Argolla kymmenisen kilometriä metsien ja soiden halki. Jokin kaarnakuoriainen on tehnyt valtavaa tuhoa: isoja alueita kuusimetsää on kuollut, puut seisovat harmaina ja surullisen näköisinä. Bruce rakentaa kaksikerroksista taloa pienen joen varrelle. Metallimies kun on, hän on tehnyt vanhan hirsitalon sisälle teräsputkista kehikon. Hm... erikoinen ratkaisu. Päivä oli mitä kaunein ja nautimme ensimmäistä kertaa kesästä: linnut lauloivat ja koivut vihersivät. Emme myöskään tulleet tyhjin käsin kotiin, keräsimme pussillisen korvasieniä ja toisen nokkosia. Paikalliset eivät ilmeisesti syö korvasieniä tietäen ne myrkkylliseksi. Ryöppäämisen (eli kaksi kertaa 5 minuutin kiehautus ja huuhtelu) jälkeen ne ovat tosi herkkua. Tuoreista, pienistä nokkosista tuli maukas kastike ruijanpallaksen lisukkeeksi.


Bruce mökkityömaalla. Taustalla näkyy kuolleita kuusia.

29.5.2004 Geographic Harbor, Alaska (58°06' N 154°36' W)
Klikkaa kartta isommaksi!

peninsula.gif (103825 tavu(a))
Viikon aihe on sää ja sääennusteet. Ajankohtaan nähden harvinaisempi itätuuli puhalsi, kun lähdimme Homerista. Ajattelimme selviävämme Cook Inletistä yhtä soittoa. Aamun säätiedotus lupasi 20 solmua koillistuulta, ihan sopivaa siis. Säätiedotus tulee jatkuvana nauhoitteena VHF:n kymmeneltä "sääkanavalta" (eri alueille oma kanavansa). Meillä on amerikkalainen käsi-VHF, johon säätaajuudet on talletettu valmiiksi. Eurooppalaisesta VHF:stä ei näitä taajuksia löydy, kuten ei muutamia muitakaan kanavia, esimerkiksi Coast Guardin käyttämää 22A:ta. Mutta takaisin Cook Inletille. Lähdimme maanataiaamuna tyytyväisinä menemään, kunnes kuuntelimme säätiedotuksen uudestaan aamupäivällä. Nyt ennuste oli NE 35 ja alueelle annettiin galewarning eli kovan tuulen varoitus (34-47 solmua). Kodiakin pohjoiskärjen ja Kenain niemimaan välissä sijaitsevat korkeat Barren-saaret (katso kartta), jotka sekoittavat virtoja ja voimistavat tuulia. Alue on hankala eikä meillä ollut halua tutustua siihen kovalla tuulella. Joten päätimme odottaa parempaa keliä Port Chathamissa (59°13' N 151°45' W). Iltapäivällä kuuntelimme säätiedotuksen jälleen kerran: ei puhettakaan mistään varoituksista, ennusteen - tai oikeammin sen hetkisen tilanteen - sanottiin olevan SW 15, lounaistuulta 15 solmua. Eipä meidän ankkuripaikassakaan tuullut.
Täysin vikaan menneestä ennusteesta suivaanuimme niin, että pidimme kirjaa säätiedotuksista. Alue on ehkä vaikeasti ennustettava, mutta silloin ei pitäisi antaa pitkän ajan tiedotuksia. Esimerkiksi Uudessa Seelannissa sääennusteet ulottuvat vain 18 tunnin päähän. 
Tässä maanantai-illan ja keskiviikkoaamun välisenä aikana noin viikoksi eteenpäin annetut tuuliennusteet alueelle 3A, Barren Islands ja Kamisak Bay:

ma ilta ti aamu ti ilta ke aamu
TI SW 25 W 25 -> 15 SW 15
KE NW 15 -> W 15 variable -> W 20 W 20 -> SW 20 variable -> S 20
TO SE 20 SW 15 SE 25 SE 25 -> E 30
PE E 15 SW 15 SE 25 SE 25
LA N 15 variable NE 20 NE 15
SU W 20 N 15

Varsinkin keskiviikko (26.5.) ja perjantai (28.5.) näyttävät olleen vaikeita ennustettavia: keskiviikolle on povattu sekä tyyntä (variable) että tuulta välillä luode-etelä. Perjantaille ei ole osattu päättää tuuleeko idästä, lounaasta vai kaakosta. Todellisuus oli se, että tiistaina oli verrattain tyyntä, keskiviikkona tuuli heräsi lounaasta (SW), voimistuen noin 15-20 solmuun, kunnes tyyntyi taas. Torstai-iltana alueelle saapui matala, jonka jälkeen perjantaina ja lauantaina on tuullut kovaa, noin 25-35 solmua, koillisesta (NE).


Sääennnusteen kuuntelun lisäksi otamme sääkarttoja SSB-puhelimella. 
Tässä osa 28.5. kartasta. Matalapaineen keskus (992 mb) on Kodiakin yllä.
 Siitä vasemmalle Alaskan niemimaa ja Aleutit.

Lähdimme Port Chathamista vasta keskiviikkona. Huomasimme olevamme tosi väsyneitä neljän kiireisen Homerin päivän jälkeen. Puuhaa oli ollut aamusta iltaan: kalastusta, lohen purkitusta, korvasienten ryöppäämistä ja kuivatusta, Aulin synttärien viettoa kakun leipomisineen, kotisivun päivitystä, valokuvien postitusta ja ystävien kanssa seurustelua. Pääsimme keskiviikon hiljalleen yltyvässä lounaistuulessa Shuayk-saaren (58 34 N 152 29 W) pohjoiskärkeen. Siellä on lukuisia lahtia ja poukamia, joten pumppasimme illalla kanootin täyteen ja meloimme pitkin matalaa lahtiverkostoa. Neljä "tavallista" saukkoa puhisi meille ja harmiksemme säikäytimme hanhet sekä meno- että tulomatkalla.
Torstaina pujottelimme karien ja ryhävalaiden seasta ulos Shelikoff Straitille (taas yksi "pahamaineinen" alue!) Urakoimme 77.5 mailia Shelikoffin yli Geographic Bayhin. Meno oli moottorikryssiä, lopussa moottorointia. Puoli kymmeneltä illalla ankkuroimme pienten saarten taakse. Viime elokuussa vietimme täällä kolme unohtumatonta päivää karhujen parissa (katso karhukuvat). Ja karhuja näimme nytkin. Jo kaukaa mereltä bongasimme yhden nallen tassuttelemassa vaalean hiekan peittämällä rannalla. Nyt karhut olivat yksin tai kaksin, söivät ruohoa tai tonkivat rannalla simpukoita, toisin kuin elokuussa, jolloin kaikki olivat kerääntyneet lahden perukan joelle kalaan. 
Kun etsimme ankkuripaikkaa, ohitimme emokarhun, joka imetti aika isoa poikasta pienen saaren niemennokassa. Ne eivät välittäneet meistä, pentu ei edes lakannut syömästä. Geographic Bay on luonnonsuojelualuetta (osa Katmain kansallispuistoa) ja täällä käy turisteja. Ankkuroiduimme karhujen saaren kupeeseen ja istuimme hetken avotilassa niitä katsellen. Sitten uni painoi päälle.

Emme olleet nukkuneet kuin tunnin, kun odotettu koillistuuli alkoi ujeltaa ja ankkuri rekasi. Vaatteet päälle ja ulos pimeään ja sateeseen. Parin yrityksen jälkeen saimme CQR:n pitämään. Kettinki (50 m) oli kokonaan ulkona, vettä alla 15 metriä. Samaan aikaan paikalle tuli Seattlesta kotoisin oleva kalastusalus kirkkaan valonheittimen opastamana. He ankkuroituivat lähellemme. (Eivät vastanneet seuraavana päivänä VHF-kutsuun, höh.) GPS:n ankkurihälytin päälle ja takaisin levottomaan uneen.
Tuuli ja sade jatkuivat koko seuraavan päivän. Tuuli kääntyi sen verran että lähdimme iltapäivällä etsimään parempaa paikkaa. Geographic Bay on pitkä ja kapea lahti, korkeiden vuorten reunustama, mikä voimistaa tuulen ja sekoittaa sen suunnan. Lahdessa on kuitenkin pieniä, matalia saaria, joiden takaa voi etsiä suojaa. Seuraavan yön vietimme uudessa paikassa, mutta jälleen tuuli joko voimistui tai muutti aavistuksen suuntaansa niin, että aamuyön nukkumisesta ei tullut mitään. Tuuli vihelsi ja vene keikkui, mutta tässä paikassa oli tasainen hiekkapohja, johon ankkuri pureutui hyvin (35 m ketjua 15 metrissä). Ei kuitenkaan auttanut kuin etsiä vielä uusi paikka. Kuuden aikaan aamulla ajoimme ison ja syvän lahden reunalle, josta löytyi 15 metrin syvyydestä hiekkapohjaa.
Tuuli on päivän mittaan hellittänyt, huomenna pääsemme jatkamaan matkaa. Shelikoffin yksi vaikeus on kunnollisten ankkuripaikkojen vähyys. Seuraava jokasään paikka on 90 mailin päässä oleva Agripina Bay (57 07 N 156 28 W). Välissä on pari paikkaa, mutta ne eivät anna suojaa itätuulilla. Onneksi päivät ovat pitkiä, 90 mailiakin taittuu valoisassa. Öisin ei oikein huvita edetä, ajopuiden vuoksi ja ihan mukavuuden halusta.

Arvo kyseli ankkurilahtien koordinaattien perään, joten olen laitellut niitä tekstin joukkoon. Antti puolestaan kysyi ilman lämpötilaa. Se on sopivan pirteä, + 7-10 astetta! Pilkkihaalarit, pipot, hanskat, pitkät kalsarit ja parit fleecet on pidettävä päällä. 
Säätietoja löytyy netistä: http://pafc.arh.noaa.gov/marfcst.php Helppo osoite vai mitä!

31.5. Agripina Bay (57 07 N 156 28 W)
Piti päivittää edellinen toissapäivänä, mutta satelliittipuhelin ei toiminut Geographic Harborissa korkeiden vuorten takia ja eilinen purjehdus oli yhtä suolaista ja märkää höykytystä. Säätiedotus lupasi N 25, mutta tuuli luoteesta parhaimmillaan 50 solmua. Kun aaltojen vaahtoharja hajoaa sumuna tuuleen, tietää että tulee kovaa. Tuulimittarimme on edelleen rikki - ehkä hyvä niin. Yhdeksänkymmenen mailin matka Agripinaan taittui 14 tunnissa, käsin ohjaten. 
Tämä on todella kaunis lahti. Maisema alkaa jo muistuttaa Aleutteja: ei puita, vain matalia, vihreitä kumpuja ja pieniä ajopuun täyttämiä poukamia. Karibu tai joku muu peura seisoi rannalla kun tulimme. Kiikaroimme sitä niin innokkaasti että melkein ajoimme matalikolle. Eläin lähti vasta kun kolistimme ankkuriketjun alas. Agripina näkyy kartan vasemmassa alanurkassa, se on yksi pienempiä lahtia ison, selvästi näkyvän Wide Bayn jälkeen.


Agripina Bay

Pitää vielä kertoa iltapäivän tapahtuma Geographic Harborissa. Kun sade vihdoin lakkasi, menimme rannalle kävelemään. Siellä sentään uskalsi liikkua toisin kuin metsässä, sillä karhun näkisi jo kaukaa. Ensin näimme jättiläismäiset karhunjäljet, isoimmat mitä koskaan ennen. Sitten rannalle tupsahti kettu. Olimme ihan paikoillamme. Luulin että heti kun kettu näkee meidät, se juoksee pakoon. Ei. Kettu hölkytteli meitä kohti, istahti kolmen metrin päähän ja rapsutti itseään! Sen kullanvärinen turkki oli aika huonossa kunnossa, mutta pitkä häntä oli tuuhea. Hännän pää oli valkoinen. Kettu katseli meitä vinoilla silmillään, nuuhkaisi jonkun kerran ja jatkoi rauhallista matkaansa. Meillä ei ollut kameroita mukana. Mutta muistikuva tallentui: ketun ovelaa katsetta siroissa kolmion muotoisissa kasvoissa ei unohda.

8.6.2004 Chignik, Alaska, USA (56º18' N 158º24' W)
Alaskan niemimaan rannikko on karikkoinen ja paikoin matala. Toisinaan rantaviiva kohoaa äkkijyrkkänä kallioseinämänä, toisinaan se aukeaa matalana lahtena. Erikokoisia saaria on ripoteltu sinne tänne. Suojaiset ankkuripaikat ovat harvassa. Edellisestä paikasta, Agripina Baysta, on 90 mailia Chignikiin, pieneen kalastajayhteisöön, jossa nyt olemme.
Täällä on kaksi kalanjalostusyhtiötä, joiden laitureilla veneet käyvät yötä päivää tuomassa saalista. Tällä hetkellä pääasiassa punalohta, joka nousee kutemaan 5 mailia kylästä luoteeseen olevaan matalaan Chignik Lagooniin. Kylässä on koulu ja postitoimipaikka, pieni kiitorata ja puhelinkioski. Toinen kalafirma ylläpitää kylän ainoaa kauppaa. Siinä kaikki. Ei yhden yhtä kapakkaa, eikä edes kirkkoa! Tänne tullaan vain tekemään töitä. Asutaan kalayhtiön parakkiasuntoloissa ja syödään firman kanttiinissa, joka tarjoaa aterian neljä kertaa päivässä, yhden keskiyöllä. Ympärillä kuuluu paljon espanjaa: meksikolaiset ovat eksyneet tänne töihin.
Chignik sijaitsee kauniissa lahdessa. Ympärillä kohoavat vihreät kukkulat, niiden takana osin vielä lumiset vuoret. Rinteiltä syöksyy alas vesiputouksia. En tiedä onko täällä aikoinaan ollut intiaani- tai eskimokylä, mutta voisi kuvitella niin. Paikka on kaunis ja vieressä on kalaa.


Chignik

Säätiedotus on pitänyt harmillisen hyvin paikkansa. (Juuri kun moitimme!) Tuulet ovat olleet kovia, tällä kertaa lounaasta. Näyttää siltä että pääsemme etenemään noin viikon välein kun säätilassa tapahtuu muutos. Chignikin edusta on huono ankkuripaikka. Lahti on iso ja syvä, pohja pehmeää mutaa. Vuorilta tulevat williwawit saavat veneet rekaamaan. Eilen tuuli nousi muutamassa minuutissa muuttaen lahden vaahtopäiseksi kattilaksi ja kaikki kolme lahdella olevaa alusta - meidän lisäksemme poliisien iso alumiinivene ja laiva - rekasivat. Emme olisi saaneet ankkuria pitämään siinä tuulessa, joten kiinnityimme lahdella olevan ruosteisen proomun kylkeen, jossa kalastajat säilyttävät ja huoltavat verkkoja.


Castle Point. Säätiedotusalue 5A:n ja 5B:n raja.

 

11.6.2004 Sand Point, Alaska, USA (55º 20 'N 160º 30' W)
Ei onneksi tarvinnut odotella viikkoa Chignikissä. Lähdimme keskiviikkona, vaikka säätiedotus lupasi navakkaa lounaistuulta. Päättelimme kuitenkin ilmanpaineesta ja isobaarikartasta, että säätyyppi oli jo muuttunut. Chignikin lahdella ei nimittäin pystynyt sanomaan minkälainen tuuli vallitsi ulompana merellä. Olimme oikeassa. Keskiviikkona oli melkein tyyntä ja torstaina tuuli idästä, joten pääsimme seilaamaan koko päivän. Kodiakin liepeillä pyörinyt matalapaine syveni 983 millibaariin ja perjantaiksi Kodiakin vesille annettiin myrskyvaroitus, 50 solmua. Onneksi emme olleet siellä!

Sand Point
, tuhannen asukkaan kalastajakylä, sijaitsee Shumaginsaarilla. Nimensä saaret ovat saaneet merimies Nikita Shumaginin mukaan, joka kuoli Nagaisaarella keripukkiin vuonna 1741. Shumagin purjehti Vitus Beringin retkikunnassa ja oli porukan ensimmäinen menehtynyt. Shumaginsaariin kuuluu kahdeksan suurempaa ja lukuisa määrä pienempiä saaria. Meidän oli tarkoitus purjehtia ensin Nagaille, jonne Beringin alus, Pyhä Pietari, laski maihin, mutta sään puolesta oli parasta suunnata Popofsaarella olevaan suojaiseen Sand Pointin satamaan. Onkin kulunut melkein kolme viikkoa siitä kun olimme viimeksi laiturissa, palvelujen ulottuvissa. Vaikka olemme tehneet Homerista matkaa jo lähes 500 mailia - puut ovat hävinneet ja rannikko käynyt karuksi - on Aleuteille vielä noin 2-3 päivämatkan verran.
Sand Point käsittää joukon eri kokoisia ja värisiä puutaloja täysin puuttomalla maalla. Vastaanotto oli ystävällinen. Satamakonttori oli perjantaina kiinni Ronald Reaganin muistopäivän vuoksi, mutta saimme veneen paikallisen kalastajan viereen.


Sand Point, Popof, Shumaginsaaret

Kartassa näkyy keskellä Shumagin- saaret. Sand Point sijaitsee Unga ja Popof saarten välissä. 

Shumaginsaarista koilliseen näkyvät Chignik sekä Perryville, joka on sadan asukkaan intiaanikylä. Siellä ei ole satamaa, vaan paikalliset vievät veneet ylävedellä ylös jokeen. 

Shumaginista länteen näkyy ensimmäinen Aleuttien saariketjun saarista, Unimak. Siitä seuraava (kartan ulkopuolella) isompi saari on Unalaska, jolla Dutch Harbor sijaitsee.

Saarten väliset salmet yhdistävät Beringin meren ja Tyynen valtameren. Salmissa käy voimakas virtaus, jopa 12 solmua.

Aleuttien saariketju ulottuu 1000 mailia länteen.

Vitus Jonassen Bering (1681-1741) oli tanskalainen, köyhän papin poika. Hänestä piti tulla pappi, mutta koulutukseen ei ollut rahaa, joten poika lähti merille. Parikymppisenä Vitus liittyi Venäjän laivastoon. Se oli luontevaa, sillä Tanska oli liittoutunut Venäjän kanssa Ruotsia vastaan. Meneillään oli Suuri Pohjan Sota (1700-21). Bering kunnostautui laivastossa ja sieltä Pietari Suuri poimi hänet Kamtsatkan ensimmäisen tutkimusmatkan päälliköksi. Retkikunnan oli tarkoitus rantautua Amerikan mantereelle, sillä Venäjä halusi laajentua itään. Aasian ja Amerikan välisen salmen (joka myöhemmin sai nimensä Beringin mukaan) olemassaolo tunnettiin, sen oli todistanut Semon Deznjov vuonna 1648. 
Bering oli joutunut itseään suurempiin saappaisiin. Hän ei ollut tutkimusmatkailija, vaikka merenkulkija olikin. Beringin kohtaloksi tuli toteuttaa kaksi epäonnistunutta tutkimusmatkaa. Bering oli hyvä organisoimaan - siinä hän oli sodassakin kunnostautunut - ja tämä kyky tuli esiin matkojen valmisteluissa. Laivat rakennettiin Siperiassa, 7000 kilometrin päässä Pietarista. Bering huolehti satojen miesten ja tuhansien tonnien tavaramäärien kuljetuksesta halki Siperian.
Beringin ensimmäinen purjehdus (1728) kesti vain muutaman kuukauden ja kulki rannikkoa pitkin Beringin salmeen, 67. leveyspiirille. Siellä hän kääntyi takaisin, näkemättä sumun peittämää Amerikan rannikkoa, joka oli noin 40 mailin päässä. Beringin tuloksiin ei oltu Pietarissa tyytyväisiä.
Siitä huolimatta - tai ilmeisesti antaakseen Beringille toisen mahdollisuuden - Bering valittiin vuonna 1731 toisen Kamtsatkan tutkimusmatkan päälliköksi. Tällä kertaa Siperiassa rakennettiin kaksi alusta, Pyhä Pietari ja Pyhä Paavali. Jälkimmäistä alusta komensi Aleksei Tsirikov, joka oli ollut mukana myös ensimmäisellä purjehduksella. Toisen matkan valmistelut olivat ensimmäistä mittavammat. Ensimmäisellä kerralla retkikunta pääsi matkaan kolmen vuoden kuluessa, nyt aikaa kului 10 vuotta. Kesäkuussa 1741 laivat purjehtivat kohti itää. Maihin oli kasvanut kaupunki, Petropavlovsk.

Jos Beringiltä täydellisesti puuttuikin tutkimusinto ja kiinnostus uuteen, sitä oli monin verroin nuorella saksalaisella luonnontieteilijällä Georg Wilhelm Stellerillä (1709-46), joka oli saanut puhuttua itsensä Beringin mukaan. Toisen tutkimusmatkan ainoat merkittävät saavutukset - havainnot eläimistä, kasveista ja ihmisistä - ovat Stellerin ansiota. Ja sekin oli tipalla. Steller joutui anomaan ja uhkailemaan Beringiä päästäkseen maihin. Steller ehti olla retkikunnan ensimmäisessä kohteessa, Cordovan lähellä sijaitsevalla Kayaksaarella, vain kymmenisen tuntia. Bering vilkaisi maata ennen kuin painui takaisin hyttiinsä. Myös häntä vaivasi keripukki. Viimeisessä kohteessa Stellerillä oli aikaa tutkimuksiinsa, sillä Pyhä Pietari ajautui maihin ja miehistö joutui viettämään talven asumattomalla saarella. Bering kuoli joulukuussa 1741. Paikka sai nimekseen Beringin saari. Seuraavana kesänä haaksirikkoutuneet rakensivat aluksen käyttäen hyväkseen laivan materiaalia. He pääsivät takaisin Kamtsatkaan elokuussa 1742. 
Stellerin mukaan on nimetty joukko pohjoisen Tyynenmeren eläimiä, sillä hän oli ensimmäinen, joka luokitteli ne länsimaisen opin mukaan. Yleisin edelleen elossa oleva laji on stellerinmerileijona, joita näkee näillä vesillä paljon. Sen sijaan stellerinmerilehmä metsästettiin sukupuuttoon 1760-luvulla. Steller säilöi Beringin saarella merilehmän luurangon, mutta ei saanut ottaa sitä mukaansa ahtaaseen alukseen. Vain kolme luurankoa on säilynyt - yksi niistä on Helsingin yliopiston kokoelmissa.

Lähteet: 
Corey Ford: Where the sea breaks its back. 1966.
Matti Lainema & Juha Nurminen: Ultima Thule. 2001.
WSOY Facta 2001.

18.6.2004 King Cove, Alaska, USA (55º 03' N 162º 20' W) 
Lähdimme Sand Pointista maanantaina ja purjehdimme 20 mailia itään, Nagaille. Saari on kuin tammenlehvä tai monijalkainen lisko: pitkulaisesta keskiosasta työntyy ulos niemiä kummallakin puolella. Maasto on sammalta, turvetta ja muuta matalaa kasvustoa sekä tiheää koivupusikkoa, joka esti pidemmän tutkimusmatkan. 
Beringin alus Pyhä Pietari ankkuroi 1741 Nagain itäpuolelle, jonne oli meidän ankkuripaikaltamme länsipuolelta matkaa 60 mailia, joten emme lähteneet sinne. Beringin miehistö täydensi Nagailla lopussa olleita vesivarastoja, mutta otti veden vuorovesialtaasta eli se oli hieman suolaista. Steller huomautti veden huonosta laadusta ja kertoi löytäneensä saarelta myös virtaavaa vettä, mutta miehistö ei välittänyt, vaan täytti tynnyrit. Huono vesi pahensi entisestään keripukkipotilaiden tilaa. Nagain paikkeilla Pyhä Pietari kohtasi myös ensimmäiset paikalliset, aleutit, jotka meloivat laivan lähelle kajakeillaan.
Nagailta purjehdimme (tosiaankin taas purjehdimme, nyt tuuli oli idästä!) Ungalle. Kävimme hylätyssä Ungan kylässä. En tiedä koska asukkaat ovat jättäneet paikan. Vuonna 1992 painetussa pilottikirjassamme kylä on vielä olemassa. Talot olivat romahtaneet ja puutarhat villiintyneet. Yksi rinne oli täynnä mansikankukkia - olisipa ollut marjoja! Näimme myös buffalon lantaa ja kaukaa yhden eläimenkin. Näitä nautaeläimiä on tuotu Shumaginsaarille samoin kuin lehmiä. Lähtiessämme Sand Pointista näimme kymmenen buffalon lauman.


Hylätyssä Ungan kylässä kasvoi jokunen huonovointinen kuusi.
Taustalla elefanttikallio.

Matka jatkui seuraavana päivänä Ungan pohjoiskärkeen, jossa on kivettyneitä puita. Luotsi Pete oli antanut vinkin paikasta. Se oli hieno! Rannassa lojui eri kokoisia valkoisia kivipuita - puun näköisiä kappaleita vuosirenkaineen ja oksanreikineen, mutta kiveä. Olisi kiinnostava tietää koska kivettyminen on tapahtunut. Löysin tietosanakirjasta tekstiä vain Arizonan kivettyneestä metsästä, joka on noin 200 miljoonaa vuotta vanha. Vau! Kuinkakohan vanhoja nämä kivipuut ovat. Jos joku tietää, lähettäkää meili. Samoin olisi kiinnostava tietää syntyivätkö Ungan kivipuut samoin kuin Arizonassa: puut kuolivat normaalisti ja hautautuivat maahan, jonne tunkeutui kvartsipitoista vettä. Vähitellen kvartsi ja muut mineraalit korvasivat puuaineksen ja se muuttui kiveksi.


Valkoiset möntit ovat kivisiä puita


Ranta oli täynnä eri kokoisia ja muotoisia kivipuita

Jätimme Shumaginsaaret taakse ja jatkoimme matkaa kohti länttä. King Coven kalastajakylä on viimeinen pysähdys ennen Aleutteja.

 

Seuraava