Labrador, Newfoundland, St. Lawrence -lahti (syyskuu 2001)
Osavaltio Newfoundland and Labrador oli Iso-Britannian siirtomaa vuoteen 1949, jolloin se liitettiin osaksi Kanadaa. Belle Islen salmi erottaa Newfoundlandin saaren mantereesta. St. Lawrencen lahti kapenee sisämaahan mentäessä samannimiseksi joeksi, jonka rannalla sijaitsevat mm. Quebec ja Montreal. Ontario-järven suulla sijaitsevat kastikkeestaan kuuluisa saaristo, Thousand Islands. Lue lisää Labradorin ja Newfoundlandin lokikirjasta, sekä St. Lawrence -joesta ja kaupugeista kertovasta osiosta.

Suuret Järvet: Ontario, Erie, Huron ja Michigan (lokakuu 2001)
Suuret järvet ovat nimensä mukaisesti suuria, jokainen lähes Suomenlahden kokoinen. Järviä on yhteensä viisi (pohjoisin Superior ei osunut reitillemme) ja niiden vesimäärä käsittää viidenneksen maapallon makeavesimäärästä. Eurooppalaiset tunkeutuivat intiaanien asuttamalle alueelle 1600-luvulla ja jo silloin järvet muodostivat tärkeän kulkuväylän. Teollistumisen myötä tavarankuljetus lisääntyi ja vesiväylään rakennettiin yhä uusia kanavia ja sulkuja. Niagaran putoukset kiertävä Wellandin 8-sulkuinen kanava valmistui vuonna 1932, ja vuonna 1959 saatiin rahtilaivayhteys Atlantille St.Lawrence-joen kautta.  USA:n ja Kanadan raja on vedetty neljän järven halki - vain Michigan kuuluu kokonaan Yhdysvaltoihin. Lokikirjassa jälleen lisää.

Chicagosta jokia pitkin Meksikon lahdelle (marras-joulukuu 2001)
Chicagossa Kristiinan mastot laskettiin alas ja aloitimme marraskuun alussa kahden kuukauden moottoroinnin halki Amerikan mantereen. Mahtavan Mississipin lisäksi kuljimme pitkin Illinois, Ohio, Tennessee ja Tombigbee -jokia.
Mississippi on kokonaisuudessaan 3600 kilometriä eli 2000 merimailia pitkä. Se saa alkunsa pohjoisessa, Minnesotan osavaltiossa pienestä purosta, läpäisee 32 USA:n osavaltiota ja siihen yhtyy matkan varrella muita jokia, mm. Ohio, Arkansas, Missouri, Tennessee ja Illinois. Pohjoisen intiaanit kutsuivat jokea nimellä Messipi eli Suuri Joki.
Mississippi on kuuluisa myös Mark Twainin kirjoista. Yhä nykyään seurataan Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin jalanjälkiä matkaamalla lautalla alas jokea. Nykysääntöjen mukaan joella liikkuvissa aluksissa on oltava moottori, toisin kuin Huckin lautassa. Myös kanoottiretket pitkin jokea ovat suosittuja. Lokikirja kertoo kuinka sitten kävikään...

Florida ja Kuuba (tammi-maaliskuu 2002)
Vuodenvaihteen 2001-02 vietimme Mobilessa, Meksikon lahden rannalla. Koukkasimme Floridan kautta ennen purjehdusta Kuubaan.

Panaman kanava (toukokuu 2002)
Panama on paljon, paljon muutakin kuin vain kanava - lue täältä.

Tyyni valtameri: Galápagos ja Polynesia (touko-lokakuu 2002)
Tyyni valtameri on maailman suurin meri. Se käsittää useita saariryhmiä (Polynesia, Melanesia, Mikronesia) ja yhteensä noin 10.000 saarta. Ecuadoriin kuuluvat Galápagossaaret, jotka Charles Darwin teki tunnetuksi, oli ensimmäinen Tyynenmeren pysähdyksemme. Matkaa on Panamasta 1000 mailia. Seuraava purjehdus oli tähän mennessä pisin: 3000 mailia Ranskan Polynesian Marquesassaarille. Sen jälkeen saaristo tihenee ja ennen Uutta Seelantia vierailimme Tuamotu-atolleilla, Seurasaarilla, Niuella ja Tongalla.

Uusi Seelanti (marraskuu 2002- huhtikuu 2003)
Tyynenmeren lounaisosan hirmumyrsykausi alkaa marraskuussa jatkuen huhtikuulle. Tämän ajan vietimme Uudessa Seelannissa retkeillen, venettä kunnostaen ja valmistautuen seuraaviin purjehdusosuuksiin. Saavuimme Uuteen Seelantiin Minerva-riutan kautta. Ensimmäiset kuukaudet kuluivat Pohjoissaaressa, Opuassa, Whangareissa ja Aucklandissa sekä Great Barrier Islandilla. Purjehdus Aucklandista Wellingtoniin vei pari viikkoa. Loppuajan vietimme upeassa Marlborough Soundin vuonoverkostossa ja Christchurchissä, josta teimme automatkan vuoristoon.

Uusi Seelanti - Tahiti - Havaiji -  Alaska (huhti-elokuu 2003, 7622 merimailia)
Kun haluaa päästä Uudesta Seelannista Alaskaan, Tyynenmeren lounaisnurkasta koillisnurkkaan, on kierrettävä joko Japanin tai Ranskan Polynesian kautta. Suoraan ei pääse, ellei halua taistella vastatuuleen. Valitsimme jälkimmäisen, Ranskan Polynesian ja Havaijin kautta kulkevan reitin, joka on vanha raakapurjealusten käyttämä reitti, ns. klipperireitti. Raakapurjealukset kun olivat yhtä huonoja nousemaan tuuleen kuin Kristiina.
Reitti kulkee Uudesta Seelannista itään 40. leveysasteella, kovien länsituulten vyöhykkeellä, jota kutsutaan myös ärjyviksi nelikymppisiksi. Ja kovaa tuulta saimmekin heti alusta lähtien. Noin 155. läntisen pituuspiirin paikkeilla aloimme suunnata pohjoiseen. Kaksi ensimmäistä viikkoa tuulennopeus pysytteli muutamaa tyyntä päivää lukuunottamatta 25-35 solmussa, yltyen kahden myrskyn aikana 40 ehkä jopa 50 solmuun. Tuulen ollessa kovimmillaan Kristiina kulki 10 tuntia ilman purjeita 6-7 solmua. Viimeinen viikko ennen Tahitia oli normaalia kaakkoispasaatia.
Tahitilta (20 S) Havaijille (20 N) reitti kulkee päiväntasaajan tyynen vyöhykkeen (ITCZ) läpi kunnes pohjoisella pallonpuoliskolla saavutetaan koillispasaatit. Saavuimme alueelle kuudennella pohjoisella leveyspiirillä. Tuuli tyyntyi, taivas meni pilveen ja ajoittain tihutteli. Iso ristiaallokko keikutti. ITCZ oli noin kolme astetta eli 180 mailia leveä. Yhdeksännellä leveyspiirillä alkoivat koillispasaatit. Päiväntasaajan olimme ylittäneet 10.6. kohdassa 147 astetta 52 minuuttia läntistä pituutta. Toukokuussa alkaa koillisen Tyynenmeren hurrikaaniaika, mutta hirmumyrskyt päätyvät harvoin Havaijille asti. Sääkarttojen tarkastelu oli kuitenkin normaalia tiiviimpää. Tahiti-Havaiji legiä leimasi puuskainen tuuli lukuisine sadekuuroineen. Onneksi ei kuitenkaan vastainen.
Havaijilta pääsee periaatteessa Pohjoisen Tyynenmeren korkeapaineen reunatuulia seuraten pohjoiseen. Heinäkuisen purjehduksemme aikana korkea oli levittäytynyt pitkälle länteen ja venytti itseään myös pitkälle pohjoiseen sitä mukaa kun mekin etenimme. Legistä muodostui vähätuulinen ja jouduimme moottoroimaan paljon. Emme saaneet lainkaan pohjoisessa (noin 40. leveyspiirin yläpuolella) normaalisti puhaltavia länsituulia.

Katso lokikirjat Christchurch - Tahiti (2882 mailia, 23 vrk), Tahiti - Havaiji (2480 mailia, 19 vrk) ja Havaiji - Alaska (2260, 18 vrk).

Onneksi Chile vaihtui Alaskaan!
Alunperin meidän piti purjehtia Uudesta Seelannista Chileen. Alaska oli kiinnostanut jo kotona, mutta kartan ääressä näytti mahdottomalta suunnata sinne Uudesta Seelannista, halki maailman suurimman valtameren. Matkan varrella kuulimme juttuja ja tapasimme ihmisiä, jotka olivat tämän legin purjehtineet. Alaska vaatii kuitenkin aikaa, eikä päätöstä lisävuodesta pysty tekemään ennen kuin näkee kuinka elämä veneessä sujuu. Taloudellisesti ja muuten. Kahden vuoden jälkeen tiesimme: olemme reissussa vuoden pidempään. Ja vietämme sen Alaskassa.
Reitin muutos on osoittautunut onnekkaaksi ratkaisuksi. Chilen laivasto, joka myöntää purjehdusluvat eteläniemen kanaviin, on saattanut voimaan määräyksen, jonka mukaan alueella purjehtivalla veneellä on oltava täyden arvon vakuutus tunnetusta vakuutusyhtiöstä (kuten Lloyd). Yllättäen voimaan tullut vaatimus käännytti useita purjehtijoita pois kanavilta viime kautena.
Meillä ei ole vakuutusta tällä hetkellä ja sen saaminen Chilen kanavien kaltaiselle vaativalle purjehdusalueelle on vaikeaa.

Vuosi Alaskassa 3.8.2003 - 13.8.2004
Alaskan vuosi on - ainakin tällä hetkellä - paras vuosi matkallamme. Villi erämaa, huikaisevan kauniit maisemat, lukuisat eläimet ja ystävälliset ihmiset tekevät Alaskasta pohjoisen paratiisin. Ehdimme vuoden aikana koluta aika monta kolkkaa tästä valtavasta osavaltiosta. Kodiakin saari ja karhut, syksy ja kevät Prince William Soundissa sekä talvi Cordovassa, kesä Alaskan niemimaalla ja Aleuteilla sekä lopuksi purjehdus Kodiakin kautta Sitkaan ja Kaakkois-Alaskaan. Eiköhän innostuksemme välity näistä lokikirjan sivuista! 

Moottorointia ja rannikkopurjehdusta syksyllä 2004: Brittiläinen Kolumbia ja USA:n länsirannikko.
Alue on tunnetusti kesällä vähätuulinen, joten purjeita emme päässeet nostamaan ennen kuin Vancouversaaren tietämissä. Pysähdyimme mm. Sointulassa, suomalaissiirtolaisten vuonna 1901 perustamassa kylässä. Veneiden määrä lisääntyi sitä mukaa kun etenimme etelään. Yksinäiset ankkuripaikat olivat taakse jäänyttä elämää. Syyskuun lopulla saavuimme kahden miljoonan asukkaan Vancouveriin. Lue täältä mitä muuta koimme Brittiläisessä Kolumbiassa. Lokakuussa oli edessä USA:n länsirannikko: Washingtonin ja Kalifornian osavaltiot, San Fransiscon ja San Diegon kaupungit.

Meksiko 15.11.2004 - 27.1.2005
Meksiko kohtelee huviveneilijöitä erittäin byrokraattisesti, mutta silti maa hurmaa. Ystävälliset ihmiset ja hyvä ruoka, mutkaton meininki ja monenlaiset nähtävyydet tulevat mieleen päällimmäisenä. Meksiko on valtava maa. Purjehdimme 1800 mailia pitkin länsirannikkoa. Pohjoisen karu ja viileä kaktusmaisema on aivan erilainen kuin etelän kuumat hiekkarannat.

Nicaragua ja Panama helmi-maaliskuu 2005
Purjehdimme suoraan Meksikosta Nicaraguaan ja sieltä Panamaan jättäen väliin Guatemalan, El Salvadorin ja Costa Rican. Aika ei riittänyt kaikkeen.

Länsi-Karibia ja Florida huhti-toukokuu 2005
Jätimme Panaman aprillipäivänä ja suuntasimme pohjoiseen. Läntinen-Karibia oli mukavaa aluetta: hyvät tuulet ja kiinnostavia pysähdyspaikkoja. Vierailimme Kolumbialle kuuluvalla Providencian saarella, Hondurasille kuuluvalla Guanajan saarella ja pysähdyimme näiden välillä kolmeksi päiväksi nauttimaan yksityisestä paratiisista Vivorillon atollilla. Viikon pysähdys Meksikon Isla Mujeresilla ja sen jälkeen Golfvirran kyydissä Floridaan.  Atlantin ylitys alkoi vähätuulisella purjehduksella Bermudalle.

Atlantin ylitys touko-heinäkuu 2005
Purjehdus Bermudalta Azoreille (28.5.-13.6.) vei 16 vuorokautta ja maileja kertyi 1995. Menimme eteläistä reittiä, koska pohjoisessa oli 50 solmun vastatuulet. Vietimme Azoreilla kolme viikkoa ja kävimme neljällä saarella (Faial, Terceira, Pico ja Sao Jorge) Purjehdus Azoreilta Englantiin (6.-18.7.) oli vähätuulinen, helppo ja hidas. 1400 mailin matkaan kului 12 vuorokautta ja näin tehtiin pitkien ylitysten hitausennätys, keskimäärin 116 mailia vuorokaudessa.

Eurooppa heinä-elokuu 2005
Englannista purjehdimme Hollantiin ja virkistävän kanavaseikkailun jälkeen edelleen Saksaan ja Kielin kanavan läpi Itämerelle. Lokikirja kertoo mitä tapahtuikaan kun kuuden metrin korkuinen silta tuli vastaan...

Paluu Suomeen ja kotisatamaan Sindbadiin.