20.7.2004 Kodiak, Alaska, USA
Perjantaina, 16. päivä, nostimme Kristiinan Fullerin telakalle, joka sijaitsee kätevästi 15 minuutin kävelymatkan päässä keskustasta. Pohjassa oli aika paljon levää, mutta ei näkkejä. Edellisen kerran maalasimme pohjan 16 kuukautta sitten, maaliskuussa 2003 Uudessa Seelannissa. Koska siellä ei ollut saatavilla kuin "pehmeää" (liukenevaa) myrkkymaalia, ostimme sitä nytkin. Tarjolla ei ollut muuta väriä kuin musta (joka näyttää kylläkin tummalta violetilta). Yksikään kolmesta maalia myyvästä liikkeestä ei pidä varastossa pehmeää myrkkymaalia, musta maali oli tullut yhteen kauppaan vahingossa. Yksityisen telakan hinnat olivat kohtuulliset Alaskan tasoon nähden: nosto ja lasku 280 dollaria (Sand Pointissa hinta oli 480 $), telakkavuorokausi 17 $, painepesurin vuokra 25 $, sähkö 7.50 $ / vrk. Plus 6 % vero.
Lokin potkuriin oli tarttunut puupala, ilmeisesti törmäyksessä tukin kanssa. Potkuriakselin ympärille oli kiertynyt villalangan näköistä nauhaa, ehkä troolista peräisin. Sinkit olivat vielä kohtalaisessa kunnossa, ainoastaan potkuriakselin ympärillä oleva sinkki vaihdettiin ja yksi uusi hitsattiin peräsimeen. 

Elämä ei ole ollut pelkkää työtä, sillä viikonloppuna täällä järjestettiin musiikkijuhla, Bear Country Music Festival. Pääsimme ajamaan oranssilla koulubussilla, joka kuljetti ilmaiseksi 15 km päässä kaupungista olevalle festarialueelle. Menimme ensimmäisellä bussilla lauantai-iltapäivällä. Meidän lisäksemme oli yksi matkustaja. Hm... mitä tästä kehkeytyisi. Esiintymislavoja oli peräti kolme, joten kullekin riitti noin viisi kuuntelijaa, joista kaksi oli muusikon kavereita ja kolmas seuraava esiintyjä. Sää oli tavallinen Kodiakille: tihkusadetta. Mutta illan mittaan porukkaa tuli paikalle ja tunnelma tiivistyi. Mieleen jäi Kodiak Island Drummers, hyvin treenattu ja kurinalainen rumpuryhmä, sekä muutama paikallinen kokoonpano, joka sai hyvän tunnelman rock/jazz/blues biiseillään. Intouduimme oikein tanssimaankin. Valitettavasti kamera unohtui kotiin.

Satamassa on ollut kaksi ranskalaista venettä - toinen saapui muutama tunti meidän jälkeemme Havaijilta. Patagoa lukuunottamatta veneet ovat ensimmäiset näkemämme matkaveneet sitten Havaijin.

Nyt alkaa hermoja raastava sään tarkkailu ja spekulointi koska lähteä. Säätiedotus lupaa seuraaville päiville itätuulta. Sitkaan on 550 mailia, kurssi suoraan itään.

25.7.2004 Kodiak, Alaska, USA
Kapun synttärit. Onko mies muuttunut kolmen vuoden aikana?

Grönlanti 25.7.2001	Tahiti 25.7.2002
38º 09' N 159º 41' W  25.7.2003	Kodiak 25.7.2004 Vessa tukossa!

3.8.2004 Sitka, Alaska, USA
Viikon jouduimme Kodiakissa odottamaan tuulen kääntymistä. Maanantaiksi luvattiin vielä SE 35 eli kaakkoistuulta 17 m/s, mutta lähdimme satamasta Kodiakin lähellä olevalle Long Islandille, jossa oli suojainen ankkuripaikka. Ja kaunis. Olisi pitänyt tulla aikaisemmin pois kyliltä, mutta se lähteminen, se lähteminen.... aina yhtä vaikeaa. Saaressa oli helppo kävellä, sillä metsän halki kulki toisen maailmansodan aikainen tie. Siellä täällä oli joitain romahtaneita sota-aikaisia rakennuksia. Puolen tunnin patikoinnin jälkeen tulimme pienen lammen rannalle, jossa oli uudemman näköinen maja. Epäilimme sitä metsästyskojuksi, mutta se olikin sauna! "This is a banya for use, not to abuse" luki ovessa. Siis saa käyttää. Sauna oli pieni, mutta siisti. Sisällä oli kuivia puita. Lähdimme juoksujalkaa hakemaan veneeltä saunakamppeita. Kohta piipusta tuprusi savu ja jo puolen tunnin lämmittämisen jälkeen kiuaskivet pihahtivat lupaavasti. Vielä toinen puolituntia ja löyly oli valmis. Ahhhh! Paikka oli idyllinen: koju oli aivan lammen rannalla ja löyly oli juuri oikean kipakan pehmeää. Lammen vesi oli kylmää, mutta kastautuminen virkisti. Nautimme ja naureskelimme hyvää tuuria ja hienoa päätöstä Kodiakin oleskelulle.

Koppero lammen rannalla osoittautui mitä parhaimmaksi saunaksi.

Tiistaina 27.7. lähdimme hyvässä etelätuulessa kohti Sitkaa. Vauhti pysytteli 6-7 solmun tuntumassa, liekö syynä virta vai puhdas pohja. Kartan mukaan meillä olisi kylläkin pitänyt olla vastavirta. Tuuli kääntyi lounaaseen ja oli vielä keskiviikkona navakkaa, mutta sitten se hiipui. Viimeisen vuorokauden ajoimme pääasiassa koneella lukuunottamatta muutamien tuntien spinnupurjehdusta! Ei muista koska viimeksi pallokas on ollut ylhäällä. Alaskanlahden ylitys oli siis mitä miellyttävin lukuunottamatta alkua, jossa ilmeisesti veden mataluus teki aallokosta inhottavan poukkoilevaa ja terävää. Auli oli taas tavanomaisesti merisairas ensimmäisen päivän, mutta kun se helpotti, syntyi pentrissä yhtenä päivänä suklaakakku, toisena kauraleipä. Poroa ja sieniä syötiin sen jälkeen kun kodiakilaisten kalastajien antama ruijanpallas oli lopussa. Lauantaina päivällä olimme Sitkan edustalla. Pilvet väistyivät ja aurinko alkoi lämmittää. Kun näimme muutaman lohen hyppivän ilmaan, hiljensimme oitis vauhdin noin puoleentoista solmuun ja laskimme kaksi viehettä veteen. Saalis: kolme lohta.

Illallinen on hankittu. Taustalla Cape Edgecumbe.

Mukavan matkan mukava päätös oli Sylvien ja Jeanin tapaaminen. Patago oli saapunut pari päivää aikaisemmin Sitkaan. Lohi-illallinen Kristiinassa venyi, kun juteltavaa riitti. Oli todella hauskaa tavata talvinaapurit! 

Puoli seitsemältä saavuimme Sitkan edustalla olevalle ankkurialueelle. 
Loki näytti 551,5 mailia ja aikaa oli kulunut 4 vrk ja 8 tuntia. Kuva: J-F Andre.

9.8.2004 Craig, Alaska, USA
Oli niin paljon puuhaa Sitkassa etten ehtinyt edelliseen päivitykseen kertoa mitään kaupungista. Tässä tulee lyhyt historia. Shee-Atika oli Tlingit intiaanien antama nimi paikalle, jossa nykyinen Sitkan kaupunki (9000 as.) sijaitsee. Shee oli saaren, nykyisen Baranof Islandin nimi. Tlingit intiaanit eivät antautuneet yhtä helposti venäläisille kuin aleutit. Heidän alistamisekseen käytiin verisiä taisteluja. Vuonna 1804 venäläiset lopulta kukistivat intiaanit ja paikasta tuli Kodiakin jälkeen venäläisen Alaskan "pääkaupunki", johdossa Aleksander Baranof. Turkiskauppa kukoisti ja kaupunkia rakennettiin. Vuonna 1848 valmistui Pyhän Mikaelin ortodoksikirkko, joka on edelleen Sitkan maamerkki ja turistinähtävyys (samaan tapaan kuin ortodoksikirkko Unalaskassa), mutta nykyinen kirkko on uudisrakennus; alkuperäinen paloi vuonna 1966. Piispan asunto (rak. 1842) on jäljellä ja se on Sitkan vanhin rakennus. Nykyinen Sitka on turistikeskus. Risteilylaivat tuovat tuhansia matkustajia kerralla kaupunkiin ja se näkyy rihkamakauppojen määrässä ja hinnoissa. Meistä oli tosi hauskaa olla ihmisvilinässä pitkästä aikaa!

Sitka on viehättävä paikka. Vanhoja puutaloja ja puutarhoita, laaja ranta-alue useine satamineen. Aallonmurtajan sisällä sai ankkuroida ilmaiseksi ja rannassa oli kolikkosuihku, VAIN 2 dollaria! (Kodiakin 8 dollariin verrattuna melkein ilmainen.) Patagon lisäksi tapasimme Nellien Juanin (Pat ja Dennis ovat Cordovan kesäkalastajia), saksalaisen Wanderlustin sekä amerikkalaisen Speakeasyn. Oli mukavaa olla taas ihmisten ilmoilla ja jutella muiden veneilijöiden kanssa.
Kävimme Sheldon Jackson museossa, joka oli parempi kuin Kodiakin ja Dutch Harborin museot. Muuten aika kului arkiaskareita hoidellessa: pyykki, kauppa, päivitys. Ilma oli lämmin (15-20 C) ja saimme vihdoin sammuttaa kamiinan.

Lähdimme Sitkasta keskiviikkona, 4.8., ja ajoimme 15 mailin päässä olevaan Goddard Hot Springs lahteen, jossa on nimensä mukaan kuumia lähteitä. Niiden vesi on johdettu kahteen isoon puiseen saaviin, joiden ympärille on rakennettu katos. Kuuma kylpy on aina valmis.

Olemme yrittäneet pyydystää taskurapuja, mutta toistaiseksi saaliiksi on tullut vain yksi meritähti. Emme maistaneet. Goddard Baysta löysimme ihmeellisiä mutantti-mustikoita, punaisia. Luulimme jo tehneemme kasvitieteellisen löydön, kunnes kasvikirja kertoi marjan olevan punainen mustikka, red huckleberry, yleinen Kaakkois-Alaskassa.

Syömätön saalis

Reittimme kulki Baranofsaaren länsipuolella ja olisi ollut hienoa viettää aikaa Tyynenmeren ulkosaaressa, mutta säätiedotus lupasi kovaa tuulta, joten kiirehdimme eteen päin. Tuulta ei koskaan tullut, viikon on ollut aivan tyyntä. Prince of Wales saaren länsipuolelta löysimme kauniit Maurellesaaret (55° 39' N 133° 34' W), useita matalia, pieniä saaria. Hieman kuin Loviisan tienoilla Suomessa. Jäimme pariksi yöksi erääseen lahteen. Ensimmäisenä iltana samaan paikkaan tuli kalapaatti ja matkamoottorivene. Hyvästi yksityisyys! Olisi se saanut hieman kauemmin kestää. Tästä eteenpäin ihmiset ja veneet vain lisääntyvät. Harmitti kuunnella ja haistella amerikkalaisen moottoriveneen generaattorin pörinää kauniina ja hiljaisena kesäiltana. Mihin sähköä tarvittiin?

Olo ei ollut kovin sutkea Hanskin märkäpuvussa, mutta ainakin tarkeni!

Ilma on tosiaan täällä Kaakkois-Alaskassa lämpimämpää, tällä hetkellä kello 19.30 avotilan mittari näyttää varjossa +22 C. Hiki! Auli nautti tänään snorklailusta. Vesi on ehkä 15 astetta ja Hanskin paksussa märkäpuvussa tuli kuuma. Olemme myös meloskelleet ja löysimme huotrasimpukoita (razor clams) mutta edelleenkin rapumerta on pysynyt tyhjänä. Onko vika syötissä... Jean ja Sylvie saivat kanasyötillä joka päivä rapuja, me laitoimme VAIN kanannahkaa ja rasvaa - eikö kelpaa? Huomenna ajamme 20 mailin matkan Craigiin, parin tuhannen asukkaan pikkukaupunkiin, jossa saan toivottavasti tämän päivityksen siirrettyä kotisivulle. Sieltä matka jatkuu kohti Kanadaa.

Sitkasta on Prince Rupertiin, Kanadan rajakaupunkiin, noin 300 mailia.

Ote 14.8. päivityksestä, jossa kerrotaan USA:n puolella olevista Craigin ja Klawockin kylistä: 
Vietimme Craigissa iltapäivän hoidellen asioita (päivitys, kauppa, polttoaine, suihku) sekä yön laiturissa (10 dollaria). Sää pysytteli edelleen kesäisenä, shortseissa tarkeni aamusta iltamyöhään. Säätiedotus lupasi loistavaa keliä jatkaa matkaa ulkokautta. Lähdimme aamupäivällä tyynessä ja auringonpaisteessa, mutta ennen kuin ehdimme Dall Islandin länsipuolelle, nousi navakka tuuli ja taivas meni pilveen.  Koska emme tienneet oliko kyseessä ohimenevä rintama vai pysyvä säätilan muutos, päätimme jatkaa pitkin sisäreittiä. Harmitti, varsinkin kun Craigin satamakapteeni oli neuvonut kiinnostavia paikkoja Dall Islandin ulkolaidalla. Onhan sisäreittikin hieno, mutta meitä suomalaisen saariston poispilaamia tiheä, metsäinen ja pusikkoinen maisema ei liiemmin sykähdytä. Useimmissa ankkuripaikoissa maihin ei päässyt lainkaan, tai siihen olisi tarvittu raivaustraktoria. Eteläinen Alaska ei Prince William Soundin ja Alaskan niemimaan jälkeen ole herättänyt meissä mitään valtavaa ihastusta. Ehkä pohjoisosa Glacier Bayn kansallispuistoineen on hienompaa. Mutta siellä maisemat lienevät samanlaisia kuin Prince William Soundissa, vuoria ja jäätiköitä. Puusto on täällä etelässä erilaista, monipuolisempaa. Setripuita kasvaa paikoin jopa enemmän kuin kuusia. Joukossa joitain lehtipuita.

Setristä intiaanit veistivät - ja veistävät yhä - toteemit. Craigin lähellä olevassa Tlingit intiaanien kylässä, 700 asukkaan Klawockissa on parinkymmenen toteemin kokoelma, uusia ja vanhoja. Toteemeja ja toteemikaiverruksia tehtiin useista syistä, mutta yleisin syy oli merkitä muistiin jokin tapahtuma tai ajanjakso. Toteemi kertoi klaanin tai perheen historiasta, joskus myös kuolleen henkilön elämästä. Shamaaneilla oli omat toteeminsa, joissa esiintyi pyhiä eläimiä, kuten korppi tai kotka.

 Vaikka maisemat eivät ole sävähdyttäneet, eläimiin emme ole kyllästyneet. Kahtena aamuna näimme mustakarhuja tutkimassa alaveden paljastamaan rantaa. Jokaisessa ankkurilahdessa on asunut utelias "kotihylje". Hiljaiset ja hidasliikkeiset haikarat sekä meluisat ja nopeat kuningaskalastajat ovat tavallisia alueen asukkeja. Kuningaskalastaja on aika pieni, närhen kokoinen töyhtöpäinen lintu. Se istuu veden yläpuolella olevissa puissa tai lentelee rannan tuntumassa ja tekee nopeita syöksyjä veteen. Ensimmäisen kerran näin läheltä kun kuningaskalastaja sai saaliin. Kala suussa se lensi takaisin oksalle. Siellä se läimäytteli kalaa oksaa vasten kunnes nielaisi melkein itsensä pituisen saaliin kokonaisena. Muutama höyhenten pörhistely ja takaisin kalastamaan.
Päivisin olemme nähneet paljon ryhävalaita. Ja lohet hyppelevät edelleen ilmaan. Auli sai yhden lohen ja toisena päivänä pari rockfishiä, mutta rapumerta on edelleen pysynyt tyhjänä. Tapasimme pari australialaista purjehtijaa, joiden teoria oli se, että mikäli alueella on merisaukkoja, siellä ei ole rapuja. Kuulemma Kanadan puoleisella sisäreitillä taskurapuja on runsaasti. Heillä oli samanalainen pyydys kuin meillä, joten toteamus antoi lisätoivoa. 

Perjantaina, 13. päivänä, ajoimme 70 mailin matkan Dixon Entrancen yli Prince Rupertiin. Purjehtimaan ei taaskaan päässyt, sää oli edelleen tyyni ja aurinkoinen. Ja lämmin. Tasan 12 tunnin kuluttua (klo 17) kiinnityimme kaupungin täpötäyteen laituriin. Täällä satamakapteeni ei jakele paikkoja, vaan jokaisen on löydettävä kolonsa itse. Kaikille ei riitä laiturinpätkää, vaan on kiinnityttävä toisen veneen kylkeen. Niin myös me teimme. Sitten soitto tulliin. Kuvittelin tilaavaani tullin veneelle, mutta tullaus hoituikin puhelimitse. Tervetuloa Kanadaan, sanoi virkailija lopuksi.